Haluaisit hoitajaksi?
Riikinnevan jokainen hevonen kaipaa hoitajaa. Onnekkaimmat ovat jo löytäneet omansa, mutta osa etsii päivistä toiseen sitä omaa rapsuttajaansa. Olisitko sinä se oikea ihminen, joka viettäisit tallilla päiväsi ja liittyisit iloiseen talliporukkaamme?

Jotta voisit toimia Riikinnevassa hoitajana, toivoisimme sinulta hieman aikaisempaa hevoskokemusta. Toki voit aloittaa Riikinnevassa kaiken puhtaalta pöydältä, mutta hoitajan vastuusta selvitäksesi olisi aikaisempi kokemus suurta plussaa. Mitään muita vaatimuksia ei ole, ei ikärajoituksia, painorajoituksia eikä etenkään naamarajaa ! Toivomme, että pystyisit huolehtimaan hoitajan tehtävistäsi vähintään kerran kahdessa viikossa, mutta muistathan: mitä aktiivisempi olet, sitä suurempi on saamasi bonus !

Hoitajan tehtäviin kuuluu hoitohevosen harjaus, rapsuttelu ja sen varusteiden huolto. Halutessasi voit myös osallistua tallin rutiiniaskareisiin, kuten ruokintaan ja karsinoiden siivoukseen. Kun hoitohevosella ei ole tuntityöskentelyä, hoitaja voi myös halutessaan liikuttaa hevosen. Hoitajana saat myös osallistua hoitajille tarkoitetuille tunneille, sekä kilpailuihin. Hoitajille myös järjestetään erinäistä toimintaa kuten pukuratsastusta, maastovaelluksia ja pieniä leirejä. Jokaiselle hevoselle otetaan vain yksi hoitaja, joten ei huolta: saat pitää hoidokkiasi kuin omaasi !

Kun olet silmäillyt hevosiamme ja ponejamme ja joku niistä kiinnitti huomiosi, eikä sillä ole vielä omaa hoitajaa, sinun kannattaa ehdottomasti lähestyä meitä joko vieraskirjassa tai sähköpostitse. Hoitopyyntö-viestissä sinun tulisi ilmoittaa nimesi ja ketä hevosistamme haluaisit alkaa hoitamaan. Olisi myös hienoa, jos kertoisit hieman aikasempi hevoskokemuksiasi lyhyesti. Tämän jälkeen otamme sinuun mahdollisimman pian yhteyttä takaisin ja toivotamme tervetulleeksi Riikinnevan väkeen !

Hoitajat
Chenney    »     Vallu     »    Hoitopäiväkirja    »     5p.
Ensimmäinen palaute jaetaan, kun Chenney sitä pyytää.


jake    »     Lumppis     »    Hoitopäiväkirja    »     3p.
Ensimmäinen palaute jaetaan, kun jake sitä pyytää.


Kettunen    »     Jojo     »    Hoitopäiväkirja    »     0p.
Ensimmäinen palaute jaetaan, kun Kettunen sitä pyytää.


Annika    »     Jetta     »    Hoitopäiväkirja    »     3p.
Ensimmäinen palaute jaetaan, kun Annika sitä pyytää.


Leni    »     Oona     »    Hoitopäiväkirja    »     4p.
Ensimmäinen palaute jaetaan, kun Leni sitä pyytää.


femm    »     Andy     »    Hoitopäiväkirja    »     3p.
Ensimmäinen palaute jaetaan, kun femm sitä pyytää.


Pisteet päivitetty 20.01.2010

Jokaisen hoitokertomuksen jälkeen merkkaamme hoitopäiväkirjaan pienen palautteen, jotta hoitaja tietää kertomuksen tultua luetuksi. Jokaisesta hoitokerrasta saa pisteitä asteikolla 0-5 ja pisteiden määrä riippuu hoitotarinan pituudesta, sen tapahtumista ja kertomuksen laadusta. Hoitajat voivat saada lisäpisteitä myös osallistumalla tallin tapahtumiin. Nämä lisäpisteet ovat niin sanottuja aktiivisuuspisteistä. Jokainen hoitaja saa myös pidemmän palautteen, joka tulee Hoitajat-sivulle. Tätä palautetta emme automaattisesti päivitä, vaan ainoastaan silloin kun hoitaja itse sitä pyytää. Antoisia tallihetkiä !

Hoitajien oma chat
Riikinneva on virtuaalitalli // Riikinneva is a sim game stable