Karvaisia sekä pieniä, mutta sitäkin rakkaampia

Ensimmäisenä kaikki haluavat tietää sen, että meidän kasvatuksemme painottuu suomenhevosiin, shetlanninponeihin, suomalaisiin puoliverisiin ja tinkereihin. Pyrimme kasvattamaan laadukkaita yksilöitä, jotka voivat jatkaa sukua hyvillä mielin ja joista voimme olla ylpeitä. Valitsemamme emätamma kantaa noin kaksi viikkoa astutuksesta, jonka jälkeen joko myymme varsan asiantuntevaan ja rakastavaan kotiin, jossa se pääsee näyttämään mistä on tehty, tai pidämme varsan itse ja kasvatamme siitä esimerkillisen kisahevosen. Rajattomasta voit saada itsellesi peruskoulutetun ruusukehain lajiin kuin lajiin.

Kasvatusperiaatteet

Koristekuvan © Erin, kiitos!
Kuten jo jossain olet saattanut huomata, pyrimme kasvattamaan terveitä, hyväsukuisia ja rotumääritelmän mukaisia ratsuja käyttöön ja näyttöön. Harkitsemme kasvattien isä- ja emäehdokkaat tarkkaan, jonka seurauksena syntyy kiva paketti Rajattoman nimissä. Vanhempien kisa- ja näyttelymenestys, luonne ja suku ratkaisee siinä mielessä, jos meinaa saada kasvatin kaupaksi. Rajattoman kasvatit tunnistat alkuliitteistä:

  • Rajattoman, nimen edessä - suomenhevonen, shetlanninponi
  • ZAP, nimen jälkeen - suomalainen puoliverinen
  • RAJA, nimen jälkeen - suomalainen puoliverinen
  • Free, nimen edessä tai jälkeen - suomalainen puoliverinen
  • Red, nimen edessä - tinker

Myyntiehdot

1. a) Myymme kasvattimme rakastaviin koteihin, jotka todella panostavat kasvattiin niin kisauksen kuin huolenpidonkin suhteen
    b) Jos joudut jostain syystä luopumaan kasvatistamme, ilmoita siitä hetimiten sähköpostilla
    c) Kilpailut eivät ole tärkeintä. Toki aktiivisuutta voi osoittaa päiväkirjan ja valmennustenkin muodossa
    d) Meillä on täysi oikeus ottaa kasvattimme takaisin, jos tallin tai hevosen sivut eivät päivity - tietenkin herättelemme omistajaa ensin
2. Kasvatti tulee rekisteröidä pikimmiten VRL:n hevosrekisteriin - kasvattajaksi Rajaton #3922
3. Kasvatin saa ruunata jos tahtoo ja kokee sen olevan hyvä ratkaisu
4. Kasvattien perustietoja ei saa muuttaa, paitsi ehkä poikkeustilanteissa joissa on erikseen annettu lupa

Astutuskalenteri 5 kappaletta

Astutettu Arvioitu syntyväksi Isä Emä Tilanne
15.06. 23.06. Tiitiäinen R Lasitaivas AK M.
17.07. 25.07. Serenin Lasiprinssi Rajattoman Pakkasakka varattu Jenna ja Nelli
23.07. 01.08. VNA Julma Rajattoman Anopin Sihinä M.
01.08 10.08. Jäärämäen Shamaani Rajattoman Pakkasakka varattu yukitora
15.01. 21.01. Vaapukan Miko Rajattoman Pakkasakka M.

Kasvatit vuodelta 2009 » 16 kpl

Kasvatti Syntynyt Isä Emä Omistaja
o. Rajattoman Hilka 01.04. Lakean Vänrikki R. Anopin Sihinä Taival
o. Rajattoman Jalo-Ajatus 31.01. Fiktion Jesperi Jemiino KAT M.
t. Rajattoman Fanni 23.02. Milkan Jasperi Lasitaivas AK Hunajapuro
t. Rajattoman Hiprakka 20.01. Antero Jemiino KAT Hengähdys
o. Rajattoman Elmeri 31.01. Liian Hyvä C3 Jemiino KAT Lumovuori
o. Rajattoman Joutilas 21.04. Tuulen Tuoma Lasitaivas AK Peikkopolku
t. Rajattoman Eripura 21.02. Revanssi KAT R.Pakkasakka Sir-re
o. Rajattoman Valtteri 25.02. Mörkövaaran Wilho R. Anopin Sihinä Mörkövaara
o. Rajattoman Sammakkoprinssi 05.02. Lakean Heikka Jemiino KAT M.
t. Rajattoman Wilma 15.02. Lakean Eevert Lasitaivas AK Ikirouta
t. Rajattoman Heini 15.07. Lakean Tukkijätkä Jemiino KAT Karhukorpi
t. Rajattoman Passeri 14.08. Heinämäen Pataässä Jemiino KAT M.
o. Rajattoman Justus 16.08. Fiktion Juuso Milkan Lilja Janina S.
o. Rajattoman Pakkastakku 21.08. Vaapukan Takku R. Pakkasakka elliot
t. Rajattoman Jemina 25.08. Keinumäen Pyryässä Jemiino KAT Wehnämäki
o. Rajattoman Rietrikki 21.08. Riitamaan Tumputtaja Milkan Lilja Maimo

Kasvatit vuodelta 2008 » 3 kpl

Kasvatti Syntynyt Isä Emä Omistaja
t. Rajattoman Pakkasakka 15.12. Lakean Vänrikki Jemiino KAT jää kotiin
t. Rajattoman Anopin Sihinä 10.01. Taikakuun Tulisielu Välähdyksen Virkku jää kotiin
o. Rajattoman Opeliksi 09.05. Lakean Vänrikki Rommikola DL Latoya

Kasvatit vuodelta 2007 » 8 kpl

Kasvatti Syntynyt Isä Emä Omistaja
shet-t. Rajattoman Cascada 07.06. Meadowland's Rascal Camigo SWE Nappulaliiga
t. Rajattoman Draamakuningatar 11.09. Tammimetsän Kiiruhtaja Välähdyksen Virkku Informale
o. Rajattoman Frakkipakko 10.09. Keto's Pikkuveikka Huiman Lahjukka Haljalan Tila
o. Rajattoman Jamessi 24.08. ADE Nokkapokka Huiman Lahjukka Sysiluoto
t. Rajattoman Jekkuliina 25.09. Tammimetsän Kiiruhtaja Välähdyksen Virkku Sysiluoto
o. Rajattoman Oltermanni 05.11. ADE Nokkapokka Välähdyksen Virkku Informale
o. Rajattoman Pikkuihme 18.11. Keto's Pikkuveikka Huiman Lahjukka Yappe
o. Rajattoman Naurava Ilotulitus 11.12. Harhakuva Huiman Lahjukka Kinn

RAJA-, Free- ja F'-puoliveriset (2009)

Kasvatti Syntynyt Isä Emä Omistaja
o. Trenom RAJA 10.01. Werewolf Mer Chardonna ZAP jää kotiin
o. Radical Free 20.02. Carlton ART Chardonna ZAP M.
t. Swann Free 10.04. Barbarossa SOLO Chardonna ZAP Krefeld Warmbloods
t. Canache Free 25.04. Rowland's Royal Leamington Chardonna ZAP Jamestown
o. Free Dawton 10.05. Despise Mims Chardonna ZAP Jenza
o. The You-Know-Who F 15.04. Rowland's Royal Leamington KRB Admirer Cheval Delamer
o. F'Rickey Dickey 15.04. Rowland's Royal Leamington Chardonna ZAP Diffany Warmbloods

ZAP-puoliveriset (2008)

Kasvatti Syntynyt Isä Emä Omistaja
t. Deathtrap ZAP 16.07. Tyrannosaurus Rex ROG KRB Admirer Hiirenmutka
t. Charider ZAP 11.05. Milton Chapie KRB Admirer Jasmine Lane
o. Ramiro ZAP 27.07. Shadow's Bandit '99 KRB Admirer Kingston Gård
o. Jackitriathlon ZAP 06.09. Swinghill's Blue Maestro KRB Admirer Smith & Wesson
t. Chardonna ZAP 03.11. Afterglow VIR KRB Admirer jää kotiin
o. Aatos Aarne ZAP 25.12. Hit It Kooss KRB Admirer Kultahuisku
t. Wayway ZAP 18.12. Wayfarer v. Ardant KRB Admirer Kyynelehtivä
t. Darmien ZAP 30.12. GMTP Mims KRB Admirer Cheval Delamer

koodaus © siskokset.net 2010 » Sivun alkuun