Rajaton on virtuaalinen hevossiittola virtuaalisessa Pohjois-Karjalassa, pienessä kyläpahasessa nimeltään Selkie. Alkunsa vuonna 2006 shetlanninponisiittolana saanut hevostila on historiansa aikana muuttunut aikalailla, suuntaan ja toiseen, mutta shetlanninponi ei ole kasvatusrotuna hävinnyt missään vaiheessa kokonaan. Suomenhevonen on tullut mukaan kasvatustyöhön vuotta myöhemmin tilan perustamisesta.
About vuotta myöhemmin kun suomenhevoset olivat löytäneet tiensä tallille, riella kokeili millaista olisi ratsastaa tuttavansa suomalaisella puoliverisellä eikä mennyt kauaakaan kun tallista löytyi ensin yksi, sitten toinen ja lopulta oikea pataljoona näitä uljaita otuksia. Siitä alkoi riellan tie fwb-kasvattajana ja sitä ollaan vielä nykypäivänäkin. Nyt lähimpänä nykypäivää talliin on muuttanut pieni joukko tupsujalkaisia kavereita joista olisi tarkoitus tulla pieni valopilkku tähän kasvatustoimintaan.
Kautta aikain Rajattoman toimintaan on kuulunut myös kuukausittain pidettävät useat koulu- ja estekisat. Kisoissa on aina mukana rehti ja reipas kilpailumieli, mikset siis osallistuisi itsekin? On todella upeat puitteet missä kisata ja suorituksen jälkeen voi lähteä hevosta jäähdyttelemään vaikka upeisiin vaara-maisemiin ja aiheuttaa itselleen sanaton tila maisemia ihastellessa.
keväisin terveisin riella. & karvamahat
sijaitsemme virtuaalikylä Juolukassa tontilla nro. 2
ihastelethan myös omia eläinystäviämme ?

