Rajaton

Ulkoasun © Rajaton 2017
Taustakuvan © Dan Iernutan
(lisenssi)

Vilutar

RIP 31.01.2016

Virallinen nimi Vilutar
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, tamma
Väri, säkäkorkeus rautias, 154cm
Syntynyt, ikä 22.10.2014, 10v (4v - 15.01.2015)
Koulutustaso Helppo A
Maahantuoja Ascuns Farm
Omistaja Rajaton / Riella VRL-01744

Ikääntyy satunnaisesti   |   VH15-018-0279
KRJ I, SLA II

Tämä on virtuaalihevonen, eikä liity mitenkään kuvissa esiintyvään hevoseen!

Luonnekuvaus

Ihastuttava tamma niin ulkonäöltään kuin luonteeltaan! Todellinen löytö; hoidettaessa huomiosta nauttiva symppis ja ratsuna kuuliainen sekä eteenpäinpyrkivä. Siinäpä Vilu yksinkertaisuudessaan. Tamma on oikein oivallinen kouluratsu, jonka kanssa loppuen lopuksi aina on hauskaa, eikä tarvitse paahtaa veren maku suussa.

Vilun kanssa ei tule koskaan tylsää ja se saa aina ihmisen hyvälle tuulelle, oli mieli miten maassa tahansa. Se tulee tarhan portille tai karsinan ovelle vastaan höristen, kun menet tervehtimään sitä ja nauttisi tuntikausia saamastaan huomiosta rapsutusten tai harjauksen muodossa. Vilu tutkisi mielellään jokaisen sitä rapsuttavan päästä varpaisiin ja monet naurut saa siitä, kun se käy hipsuttamaan huulillaan ihmisten hiuksia. Tamma on saanut monesti kehuja sen symppis-luonteesta ja sen käytöksestä saa kyllä olla erittäin ylpeä. Kavioiden nostaminen tuottaa joskus hieman hankaluuksia, mutta napakka "nosta"-käsky tehoaa aina takuuvarmasti. Varustaessa tamma nuokkuu ja ajoittain jopa torkahtelee odotellessaan töihin lähtöä. Kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa virkoaa, kun lähdetään kävelemään kohti kenttää tai maneesia..

Ratsailta käsin Vilu on erittäin miellyttävä, se ei ole yhtään suomenhevosille tyypillisesti itsepäinen, vaan hyvin herkkä ja toimii pienemmilläkin avuilla. Painoavuilla on iso merkitys tätä hevosta ratsastaessa ja Vilu on siinä suhteessa opetusmestari, että se omalla käytöksellään ilmoittaa, mikäli ratsastajan asento on vino. Näyttävät liikkeet omaava Vilu on monen ihmisen suosikki ja se toimiikin monesti myös terapia- tai alkeisratsuna. Sen selkään voisi laittaa ihan pienen taaperon tai vasta-alkajan, tamma kyydittää ratsastajaa niin varovasti kun vain saattaa. Monipuoliset kouluratsastustehtävät saa tamman loistamaan ja se tekee erittäin mielellään silloin töitä. Varsinkin jos selässä on sen se oma ihminen. Opetusmestarin luonteesta huolimatta tamma ei koskaan laista työnteosta, vaan se ilmoittaa eri tavalla jos joku juttu mättää.

Sukutaulu & jälkeläiset

i. Luihu-Rovasti
rautias sh, 157cm
ii. Kieroni
rautias sh, 152cm
iii. Kiepaus
iie. Ronilda
ie. Rosvo-Roosa
rautias sh, 152cm
iei. Rosvon Maineessa
iee. Osaton
e. Viimakka
rautias sh, 156cm
ei. Vilakka
ruunikko sh, 151cm
eii. Silakkapoika
eie. Valma
ee. Marleena
rautias sh, 154cm
eei. Eemun Aatos
eee. Mariitta

Vilun isä Luihu-Rovasti ei ollut suinkaan Luihu, vaan oikein komean ulkomuodon omaava II-palkinnolla kantakirjattu suomenhevosori. Sen lisäksi, että se oli komea rautias, sillä oli erittäin laadukkaat ja näyttävät liikkeet, jotka myös periytyivät suurimmalle osalle sen jälkeläisistä, Vilu mukaan lukien. Kouluratsastuskilpailuissa mainetta niittänyt ori oli omistajansa silmäterä ja sen kyllä huomasi. On ollut todella ihailtavaa seurata sitä luottamusta, mikä kyseisen kaksikon välillä vallitsee.

Isänisä rautias Kieroni oli hieman hankala tapaus, mutta sen muiden erinomaisten ominaisuuksien takia sitä käytettiin viisi kertaa jalostuskessa. Suomenhevoselle näyttävät askellajit ja komea rakenne antoivat sille arvoa jalostusmarkkinoilla. Onneksi Kieronin omistaja oli fiksu ja valikoi tammat tarkkaan, kenelle antoi orinsa astuttavaksi. Joitakin kouluratsastusstartteja helppo B-tasolla kilpaillut ori osasi joitakin vaativan tason juttuja, mutta kaikkien mielenterveyden säästämiseksi ratsukko pysyttäytyi helpoissa luokissa.

Isänemä Rosvo-Roosa ei ole myöskään nimensä veroinen ja ihmetellä saattaa nimen syntyä. Tamma on mitä kultaisin ja ehkä nimessä oleva Rosvo-etuliite tarkoittaakin sitä, että tamma osaa todella rosvota ihmisten sydämet. Vaatimattomat liikkeet omaava tamma on toiminut omistajansa harrasteratsuna ihan luovutusiästä lähtien ja tämän parivaljakon luottamusta on todella ihailtava seurata. Roosa tekee kaiken mitä sen oma ihminen pyytää ja näyttää nauttivan omistajansa seurasta. Kaikenkaikkiaan Roosalla on teetätetty vain kaksi jälkeläistä ja tässä pätee kirjoittamaton "sääntö" laatu korvaa määrän.

Emätamma Viimakka on kompaktin kokoinen, kipakkaluontoinen suomenhevostamma, jolla riittää omaa tahtoa vaikka muille jakaa. Onneksi Vilu ei juurikaan perinyt emänsä piirteitä, sillä se osasi välillä olla varsinainen jukuripää. Viimakka on kyllä erittäin kaunis ulkomuodoltaan ja kiersikin omistajansa kanssa useita kouluratsastuskilpailuita aina aluetasolle saakka. Elämänsä aikana sillä teetettiin kaksi jälkeläistä, joista onneksi vain Vilun velipoika on aivan ilmetty äitinsä.

Emänisä Vilakka on ehkä yksi syy Viimakan jukuripäiseen luonteeseen ja Viimakka muutenkaan ei ollut yksi ehkä järkevimmistä yhdistelmistä alunperin, mutta vuosien varrella mielipide kyseisen asian suhteen on muuttunut. Vilakkakin on alkanut iän myötä rauhoittua, eihän papparaiset välttämättä enää jaksa lekkua. Vilakalla ei ole muita jälkeläisiä Viimakan lisäksi, eikä se koko elämänsä aikana tehnyt juuri muuta, kuin toimittanut maatilalla pihakoristeen virkaa. Joskus joku pikkutyttö kävi sitä ratsastamassa, mutta siihen se jäikin. Syy, miksi Vilakkaa käytettiin jalostuksessa edes sen yhden kerran, on sen upeat liikkeet.

Emänemä Marleena on todellakin omistajansa silmäterä. Toisinaan saattaisi luulla, että Marleenan huolenpito menee jo aavistuksen liiallisuuksiin. Eli tämä tarkoittaa siis sitä, että Marleena on kilpahevonen, joka kilpailee omistajansa kanssa aluetasolla vaativaa koulua ja omistaja haluaa pitää hevosestaan todella hyvää huolta. Rautias tamma on elämänsä aikana pitänyt viisi kilpailutaukoa varsottamisen takia ja nämä kaikki ovat olleet oikein hyvä ratkaisu. Kaikki sen jälkeläisistä on perinyt hyvän rakenteen lisäksi myöskin upeat liikkeet ja suuren sydämen.

sh-t. Rajattoman Lumitar
s. 01.01.2015
i/e. Patakuningas
sh-t. Rajattoman Suvetar
s. 13.03.2015
i/e. Liekin Leikki
sh-t. Rajattoman Viimatar
s. 01.12.2015
i/e. Sumuhurja

Kilpailukalenteri

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 0.00
Nopeus ja kestävyys: 0.00
Kuuliaisuus ja luonne:967.52
Tahti ja irtonaisuus:1247.01
Tarkkuus ja ketteryys:0.00
Kilpailee vain porrastetuissa kilpailuissa
Kouluratsastuksessa tasolla 5.

Reaaliaikainen tilanne VRL:n profiilisivulla.

Syyskuun 2015 kouluratsastusjaoksen laatuarvostelu-tilaisuus » 6 + 40 + 19 + 20 + 15 = 100 p. » KRJ I
Lokakuun 2015 suomenhevosten laatuarvostelu-tilaisuus » 13 + 22 + 14 + 20 + 5 = 74 p. » SLA II

Päiväkirja

20.08.2015 - kengitys & humputtelu-uintireissu
Vilulla oli tänään humputtelupäivä, koska Mika oli tulossa kengittämään sen. Tapansa mukaan mies saapui myöhässä paikalle ja pyyteli anteeksi nähdessään närkästyneen ilmeeni. Kysyin vain, että meinasitko kokonaan viedä minulta ilon ratsastaa näin hyvässä säässä. Ei tarkoituksella. No joka tapauksessa, Vilu seisoi tapansa mukaan nätisti aloillaan ja piti jalkojaan riittävän kauan ylhäällä, että Mika sai sen helposti kengitettyä. Ei siinä kauaa nokka tuhissut näin toimivan hevosen kanssa, joten samalla kun mies kengitti viimeistä takajalkaa, harjasin tamman valmiiksi ja sujautin kuolaimettomat suitset päähän. Itselle viskasin kypärän vain päähän, tänään ratsastaisin vain shortsit jalassa ja toppi päällä - ihan vain hyvän sään kunniaksi. Kun tamma vihdoin saatiin kengitettyä ja kengittäjä siirtyi seuraavaan hevoseen, annoin vahtivastuun tallityöntekijälleni ja itse lähdin Vilun kanssa metsään samoilemaan. Kuten sanoin, sää oli taas mitä mainioin ja nautimme molemmat täysin rinnoin kiireettömästä ajasta ja tuulenvireestä. Suuntasin tamman kanssa Havukkalammelle, koska aurinko porotti kuitenkin niin kuumasti, että pakko oli päästä viilentymään.

Ohjasin tamman lampeen ja se meni tottunein elkein suoraan veteen. Kävelin sinne tänne ristiin rastiin ja välillä ohjasin Vilun syvemmälle. Kävimme parhaimmillaan niin syvällä, että hevosen selkä ja minun takapuoleni kastui - sehän ei tosiaankaan haitannut! Ravasimme syvemmältä takaisin rantaan ja uudestaan takaisin syvälle. Vilu humputteli korvat hörössä ja välillä se intoutui kuopimaan rantavedessä kastellen minut ihan kokonaan. Hassu hevonen! Kävelimme takaisin tallille kierrellen eri polkuja ja maistellen välillä vähän hyvää ruohoa pellon laidalta. Se oli sellainen nautinto se!

10.08.2015 - ystäväni Katarina valmentamassa
Jännä, miten aina Vilun liikutukselle sattuu hyvä sää. Se saattaa johtua hevosen omasta iloisesta asenteesta, mikä on todella hyvä. Jokaisen ihmisen tulisi ottaa oppia Vilusta, koska se ei ikinä stressaa mistään ja nauttii elämästään täysillä. No, se siitä höpöttelystä - tänään oli valmennus. Ystäväni Katariina lupautui tulla koulimaan minua ja Vilua, koska meillä ei viime aikoina oikein ole tuo treeni kulkenut, vaikka hevonen onkin ollut hyvä. Vika on ollut minussa, koska ihan yhtäkkiä en enää osannutkaan kunnolla ratsastaa hevosta sen kapasiteetin mukaisesti. Katariina aloitti heti omalla tiukalla linjallaan - hyvä vaan koska nyt ei istuta, nyt ratsastetaan. Vilu oli todella innokkaalla ja motivoituneella päällä, joskin heti kyllä ilmoitti jos jotain tein väärin. Onneksi hevonen tyytyy yleensä ilmoittamaan vain hännän huiskauksella sen sijaan, että kävisi pomppimaan tasajalkaa tai muuta pelleilemään.

Teimme paljon väistöjä, avotaivutuksia ja siirtymisiä. Väistöt sujuivat edellistä kertaa paljon paremmin, mutta avotaivuksissa meillä oli todellinen ongelma. En tiennyt mitä teen itse väärin, mutta Katariinan kanssa saimme asian ratkaistua ja avotaivutuksenkin toimimaan toivotulla tavalla. Skarppi neiti yritti todellakin parhaansa ja itselläkin alkoi taas usko tähän touhuun palata pikku hiljaa. En olekkaan ehkä ihan niin huono, kuin olin ehtinyt ajattelemaan. Siirtymiset sujuivat normaaliin tapaan hyvin ja Vilu odotti jokaista seuraavaa liikettäni pyöritellen korviaan vimmatusti. Kun kaikki suunnitellut tehtävät oli suoritettu ja niistä oli selvitty kunnialla, annoin Vilun kävellä pitkään pitkin ohjin ja jäljelle jääneen laukan kanssa tarkoitus oli saada se vain pyörimään hyvin. Tamman kanssa sitä ei tarvinnut pitkään tahkota, kun se laukkasi rennosti ja kauniissa muodossa selkä pyöreänä molempiin suuntiin. Loppuverryttelyjen ja pitkien loppukäyntien jälkeen vein tamman tyytyväisenä talliin mutustamaan päiväheiniään ennenkuin veisin sen takaisin ulos.

20.07.2015 - maastossa koulutreeniä
Minulla oli erittäin huono päivä, paino sanalla OLI - mikään ei onnistunut ja kaikkien asioidan kanssa sai säätää koko ajan. Mutta sitten asiaan tuli muutos, kun oli Vilun vuoro päästä humppailemaan maastoon. Tarkoitus oli yrittää leikkiä treenaavansa, joten ajattelin että maastossa voisi ihan hyvin treenata myös pohkeenväistöjä ja siirtymisiä. Kun hain Vilun sisälle, oma mielialani lähti nousukiitoon tamman ollessa vain oma utelias ja iloinen itsensä. Se tutki niin tarkasti taskuni, että siellä ei varmasti ollut mitään, mutta taisihan sieltä löytyä neidille varattu porkkanan palanen (upsiiis..). Vilu kuunteli tarkkaavaisesti nauttien, kun harjasin sen päästä kavioihin huolellisesti. Sainkin kulutettua sen hoivaamiseen melkein tunnin, mikä on hyvin epätavallista minulta. Vilu vain sattuu olemaan sellainen tamma, jonka seurassa viihtyy ja jos olisi fiksu, aina huonoina päivinä touhuaisi sen kanssa - unohtuu murheet hetkessä.

Laittelin Vilun vielä kaikessa rauhassa kuntoon, kaiken viimeisen päälle, ennenkuin edes suunnittelin laittavani itseni valmiiksi ja tekeväni lähdön eteen jotakin. Sain kuitenkin vaivoin laitettua saappaat jalkaani ja kypärän päähän. Talutin Vilun ulos, kiristin satulavyön ja mittasin jalustimet maastokoulutreeniin sopivaksi. Neito oli virkeällä päällä, mutta tiesin ettei se tekisi mitään tyhmää - olihan se Vilu. Kun vihdoin olimme valmiita matkaan, ohjasin tamman pitkin ohjin lähimmälle maastopolulle, minkä tiesin vievän koulun treenaamiseen soveltuville pelto- ja metsäteille. Sää oli tähän tarkoitukseen mitä mainioin, aurinkoinen muttei liian kuuma. Tuulenvirekin piti ötökät poissa, mikä helpotti huomattavasti lähtemistä - en voi sietää ötököitä vaikka niiden keskellä elämmekin. Vilu käveli reippaasti korvat hörössä eteenpäin kuunnellen silti jokaista liikettäni selässä. Testasin miten hyvin hevonen pysähtyy löysin ohjin pelkällä istunnalla - ja piru vie sehän pysähtyi! Kehuin todella paljon motivoituneen oloista tammaa ja se tuntui skarppautuvan kehuista entisestään - hyvä niin! Tein vielä muutaman pysähdyksen pelkän istunnan avulla ja ne onnistuivat todella hienosti - tämän ansiosta mielialani oli vieläkin aiempaa korkeammalla.

Tiesin, että hevonen on alusta asti kuulolla ja olimme kävelleet jo jonkin matkaa pitkin peltotietä, joten nostin seuraavaksi ravin. Tamma innokkaana ravasi eteenpäin ja edelleen kuunteli jokaista liikettäni tai odotti seuraavaa siirtoani. Annoin sen ravata suhteellisen löysin ohjin eteenpäin, koska se niin rauhallisesti lönkytteli menemään. Rauhallisen ravijakson jälkeen otinkin ohjat käteen ja aloin ratsastamaan oikeasti. Väistätin sitä käynnissä metsätielle tullessamme tien laidasta laitaan ja Vilusta huomasi, ettemme olleet tehneet väistöjä vähään aikaan. Niimpä useampi toisto oli paikallaan ja ne auttoivat, koska viimeiset väistöt olivat jo sellaisia, mitä niiden pitääkin olla. Kehuin tammaa hyvistä suorituksista, jonka ansiosta senkin työmotivaatio nousi entisestään. Kokeilin varovasti, miten raviväistöt sujuvat, mutta sujuivathan ne koska Vilulle muistui mieleen, kuinka ne suoritetaan oikeaoppisesti.

Kaiken tämän ja satunnaisten siirtymisten jälkeen ajattelin, että laukkatyöskentely saisi tänään olla vapaampaa - reipasta. Sitä se todella oli, sillä laukkasimme pitkän sänkipellon päästä päähän juuri sitä vauhtia, kuin tamma itse halusi. Vilu innostui painattelemaan sen minkä kavioistaan pääsi ja minä nautin kyydistä sekä tuulenvireestä kasvoillani. Tällaista sen pitäisi olla aina, ajattelin. Laukkaspurtin jälkeen ravailin vielä jonkun tovin suht vapain ohjin, ennenkuin pyysin Vilua käynnille ja kävelimme todella pitkät loppukäynnit kotiin. Kotona tallilla riisuin tamman, huljuttelin sen letkulla (ja Vilu leikki vedellä samalla), annoin porkkanan ja vein takaisin laitumelle. Se oli sellainen päivä se - opin myös jotakin tähellistä, jonka aion toteuttaa joka kerta kun minulla on huono päivä!