päähenkilöt sivuhenkilöt kuulumiset galleria

Nessu

» Nimi Nessu » Syntynyt 20.10.2004
» Kutsumanimet Nehmi, Nappis » Väritys Harmaa-musta
» Asuinpaikka Joensuu » Omistaja Ella Kettunen, FIN
» Rotu & sukupuoli maatiaiskissa-narttu » Kasvattaja V. Martikainen, FIN
» Muuta:
Nessu syö veljensä tavoin erikoisraksuja, koska Rasmuksella oli vuonna 2007 virtsakivet, jonka seurauksena erikoisruokavaliolle siirtyivät kummatkin kissat. Nessu saa silloin tällöin myös tavan raksuja.

© Kelmi

I: Tuntematon
Ii: Tuntematon
Ie: Tuntematon
E: Iita
Ei: Tuntematon
Ee: Tuntematon

No siis, Nessustahan vois kirjottaa vaikka kilometrin mittasen luonteen, mutta taidan jättää tällä kertaa väliin. Ensinnäkin, Nessu on todella persoonallinen ja etenkin kiltti pikkuneiti. Se on vielä kolmen vuodenkin jälkeen hieman arka, mutta tulee kyllä luokse, jos luottaa ihmiseen. Nessu ei ole ikinä purrut, mutta joskus se saattaa leikin tiimellyksessä vahingossa raapaista kynsillä. Nessulta löytyy semmoinen luottohenkilö, johon se luottaa oikeasti, eikä juokse pahemmin karkuun. Kyseinen luottohenkilö olen minä, Ella. Nessulla on tapana aina iltaisin tulla "lupsuttamaan" paidan rinnuksen ihan märäksi. Kai se on sitä kaipuuta emoon. Nessu pelkää isoja ja matala äänisiä miehiä. Jostain syystä. Syytä ei tiedetä, mutta olisikohan pentukodissa voinut sattua jotakin. Ei sitä kyllä enää tarvitse murehtia.

Nessun lempiruokaa on voileipäkinkku, vaikkei se sitä usein saakkaan. Lämmin maito ja maitonapitkin ovat myös todella nannaa. Nessu ei pahemmin pöydiltä varastele, eli todella kiltti kissa tämä neiti on. Eikä myöskään kerjää, toisin kuin veljensä Rasmus. Nessu joutuu yleensä tyytymään purkkiruoan tähteisiin, mutta kyllä se sitten saa oman annoksensa, jos Rasmus meinaa syödä kaiken. Nessu taitaa tykätä vähän niistäkin eläinlääkärin raksuista. Enemmän, kuin veljensä. Juustoa on kiva järsiä, mutta yleensä, jos Nessu ei saa juustosta otetta, se heittää sen siihen paikkaan. Kissojen lihatikut menevät vain, jos ne on pieniä paloja ja ne syötetään kädestä pitäen. Meidän kissoille ei mikä tahansa tavan pöperö kelpaakaan. Nessu on myös yleensä innolla mukana syömässä jäätelöä. Kannattaa katsoa, mihin jäätelökipponsa jättää, varsinkin, jos kyseessä on vaniljajäätelöä.

Tänä päivänä meidän Nessu on jo ihan reipas kissa. Ei neiti enää hötkyile ja juokse karkuun vaikka uunille. Koiria Nessu edelleen pelkää ja kangistuu aina koiran nähdessään, vaikka olisikin turvassa uunilla. Nessun jos ottaa syliin ja laittaa sen liian 'ylös', se ottaa kynsillä kiinni, pysyäkseen siellä ja silloin on reiät selässä. Eihän se Nessu sitä tahallaan, mutta omapahan on mokasi, jos nostat sen liian ylös. Neiti tuo nykyisin todella paljon kaikenlaisia hiiriä ja myyriä, lintuja, ja jopa sisiliskoja. Se on arkipäiväistä. Jos on ollut vaikka jossain yötä ja tulee kotiin, niin jo on ainakin yksi hiirenraato olohuoneen lattialla. Lintujakin löytyy joskus. Joskus oli jopa tuonut Nessu elävän linnun sisälle ja se pääsi neidiltä karkuun. Siinä me sitten äidin kanssa sitä yritettiin saada kiinni; tuloksetta. Onneksi lintu pääsi kuitenkin karkuun. Nessu tykkää siitä, kun jos se on tuonut hiiren, myyrän, sisiliskon, tai linnun, sitä pitää sen jälkeen ihan hirveästi rapsuttaa ja kehua. Hirveä hurina käy sen sisällä samaan aikaan, kun Nessu kiehnää ihmisen jalkoja vasten.

Kaikki alkoi siis vuonna 2004, muistaakseni lokakuun alussa, kun menin kotiin ja hehkutin, kuinka paras kaverini oli saanut aran pitkäkarvaisen maatiaiskissan. Äiti oli hyvin salamyhkäinen ja nauroi, kun olin niin innoissani. Hetken päästä äiti kuitenkin vaikeni ja vakavoittui, sai kuitenkin sanottua asiansa pokkana, eikä ruvennut nauramaan. "Meille on tulossa.. KAKS KISSAA!" äiti huudahti ja minä ja pikkuveljeni hypittiin siinä yhdessä äidin kanssa. Sen jälkeen sovittiin pentujen omistajan kanssa, että mennään katsomaan niitä seuraavana päivänä. Kun käytiin kattomassa kissoja, Nessu piileksi koko ajan lipaston alla, mutta sain minä pitää sitä vähän aikaa sylissä. Se oli niin kankea ja pikkutyttöä pelotti. Kävi niin sääliksi, joten päästin sen menemään omia teitään. Pienten kissojen lyllerrystä oli ihana katsoa. Nimiä keksittiin koko ajan ennen kissojen tuloa. Nelli, Angel ja Nasu olivat ainakin niitä nimivaihtoehtoja, joista joku olisi pitänyt tulla Nessulle, mutta Nessuun päädyttiin. Nessulle oli myös paljon muitakin nimiehdotuksia, mutta kissa oli ihan Nessun näköinen.

Nessun ei pitänyt tulla meille ollenkaan, vaan vain sen veli Rasmus. Kasvattaja oli kuitenkin sanonut meidän äidille, että vielä yksi kissanpentu kaipaisi kotia ja olisi hyvä, jos ne pääsisivät samaan kotiin ja äitillä oli niin kova kissakuume, että Nessukinhan me sitten otettiin. Kotimatka sujui kaupalta lainatussa korissa, jossa oli tarjotin mustekalalla kiinnitetty. Pieni itku kuului koko ajan ja se oli niin surullisen kuuloista. Kotiin päästyämme vietiin kissat kylppäriin, jossa ne sai viettää muutaman tunnin, ennenkuin meidän isäukko tuli kotia. Sen jälkeen ne sai jo tulla tutkimaan tulevaa kotiaan. Kaikki oli hyvin tarkkaa, että kissat ei pääsisi vielä ulos, koska ne voisivat jäädä auton alle. Nessu oli niin arka, että vietti koko illan kiukaan alla, josta me sitten isän kanssa saatiin se pois. Pari viikkoa kissan tulosta käytimme kissoja aina valjaissa yksitellen ulkona, ennenkuin uskallettiin päästää ne itsenäisesti ulkoilemaan. Tänä päivänä Nessu on jo ihan reipas tyttö !

Ulkoasu © annabella | Kuvat © kujakatti.net