Renaissance Joey

virtuaalihevonen - a sim game horse

    

Virallinen nimi Renaissanse Joey VH15-027-0072 Rotu ja sukupuoli New forest-tamma
Väri ja säkäkorkeus Ruunivoikko, 140 cm Syntymäaika ja ikä 26.06.2013, M Layouts / raitatossu.net/mayflowerv (4v - 26.12.2013)
Omistaja Hollabar, Riella VRL-01744 Kasvattaja Ester Halley, evm
Painotuslaji ja koulutustaso Yleisratsastus, ko Helppo A, re 100cm Saavutukset -

Esteri oli puhunut jo kauan, että hänellä olisi minun tarkoituksiini sopiva poni. Kävin minä sitä monta kertaa testaamassa, mutta sitten aina kuitenkin piti keksiä tekosyitä. Viimein, kun paperit tammasta kirjoitettiin ja yhteiselo alkoi, ihmettelen että miksi ihmeessä keksin aina tekosyitä, ettei voisi tammaa ostaa? Tyhmä pitää ihmisen olla, sillä Reneehän on aivan täydellinen poni!

Voin kertoa sen tunteen, kun olet ollut päivän töissä ja mielialasi on kireä. Suunnistan siinä vaiheessa yleensä aina ensin Reneen karsinalle, koska se jos kuka poneista saa ihmisen aina paremmalle tuulelle pienillä hölmöillä jutuillaan. Yleensä ihmisen posken hipsuttaminen huulilla auttaa saamaan hymyn huulille. Tamman voi hoitaa irti karsinassa tai myös käytävällä, eikä se lähde mihinkään. Tämä poni on vähän sellainen nautiskelija-luonne ja toisinaan se saattaa mennä muihin maailmoihin nautiskellessaan.

Renee on ehkä hieman laiskahko ratsailta käsin ja se yrittää välillä mennä sieltä mistä aita on matalin, mutta nopeaan se muistaa mikä olikaan jumpan juoni kun vähän muistuttaa. Tamma on erittäin herkkä suusta, mutta välillä turtuu pohkeelle jos sitä ratsastaa väärin. Kaikesta huolimatta poni opettaa todella paljon kaikkea uutta miltein joka ratsastuskerran jälkeen, se on vähänniinkuin itse kokeiltava-malli. Esteillä ponineiti innostuu sitäkin tehden, mutta pysyy onneksi lapasessa loistavasti.

Sukulaiset

i. All that Jazz - evm
new forest, ruunikko, 136cm
ii. Ambassador - evm
new forest, ruunikko, 141cm
iii. Aftershock - evm
iie. Karisha - evm
ie. Freesia - evm
new forest, ruunivoikko, 138cm
iei. Foudre Rouge - evm
iee. Delia - evm
e. Razzamatazz - evm
new forest, ruunivoikko, 146cm
ei. Manchego - evm
new forest, ruunikko 140cm
eii. Mackenzie - evm
eie. Dorothea - evm
ee. Ridgecrest Rose - evm
new forest, ruunikko, 141cm
eei. Riverwind - evm
eee. Razzle Dazzle - evm

Isän puolen sukuselvitys


Reneen isäori All that Jazz on nimensä mukaisesti hyvin upealiikkeinen, kompaktin kokoinen ja sopivasti temperamentinen poni, joka kilpaili kotimaassaan briteissä lähinnä kouluratsastuksen parissa. Se peri isältään Ambassadorilta liikkeet ja hyppytyylin, mutta All that Jazzin omistajan koulupainotteisuuden vuoksi se ei esteradoille päässyt kun vain pari kertaa elämänsä aikana.

Ambassador taasen oli tuttu näky estekilpailuissa. Sen ketterän hyppytyylin ansiosta se menestyi metrin luokissa kiitettävästi. Ambassador on nykyään viidentoista upean ponin isä ja todella moni sen jälkeläisistä on saanut hyviä sijoituksia näyttelyistä.

Isänisänisä Aftershock aiheutti monelle ihmiselle päänvaivaa, koska se osasi olla luonteeltaan hyvin jääräpäinen. Komea ulkomuoto hämäsi ja monelle tuli yllätyksenä, miten hankala ori osasi joskus olla. Vain Emma Aston oli tarpeeksi jääräpäinen ja kärsivällinen käsittelemään tätä ponia ja hän kilpaili sillä esteratsastuksen saralla metrin luokissa.

Karisha, joka on Reneen isänisänemä, oli nuorena sattuneen onnettomuuden seurauksena toimittanut lähinnä jalostushevosen virkaa. Mitä kultaisimman luonteen ja kompaktin rakenteen omaava tamma ehti saada elämänsä aikana viisi jälkeläistä, joista kaikki ovat menestyneet kuka minkäkin verran eri lajeissa.

Isänemä Freesia on laiska ja pieni, mutta sitäkin pippurisempi. Tamma asui koko ikänsä ratsastuskoululla tehden tunteja vähän kokeneempien ryhmissä ja pääsipä se välillä jopa kilpailemaan. Freesia on oikea opetusponi, josta moni tykkäsi sen temperamentisen luonteen takia. Freesia kuoli 30-vuotiaana.

Isänemänisä Foudre Rouge kiersi omistajansa kanssa ympäri maapalloa kilpailemassa, menestyen vaihtelevasti. Ponin ollessa viisitoista-vuotias, sen jalat alkoi oireilla ja se siirtyi ainoastaan jalostuskäyttöön. Luonteeltaan mitä kultaisin ori ihastutti aina hauskoilla pienillä kujeillaan.

Ihastuttava Delia aiheutti hämmennystä kotitallillaan Briteissä järjestäessään aina jotain pientä tapahtumaa, mikä ei aina kuitenkaan ollut kovin hauskaa. Pieni, mutta erittäin nätti tamma oli omistajilleen lähinnä näyttelykone, joten sen kanssa kierrettiin todella paljon näyttelyitä. Kolmesta varsasta kaksi on päässyt kilpailemaan asti menestyen mukavasti.

Emän puolen sukuselvitys


Reneen emätamma Razzamatazz on upean ruunivoikon värityksen omaava, luonteeltaan hyvin kultainen poni, jonka omistaja joutui luopumaan ponista aivan liian aikaisin ponivuosien päätyttyä. Razza pääsi kilpailemaan mukavan nuoren tytön kanssa esteratsastuksessa ja tamma nauttikin vauhdista ja nopeista käännöksistä. Poni on viiden upean varsan emä.

Emänisä Manchego oli aivan tavallinen poniori, mutta joka taas säväytti todella monia tamman omistajia upealla rakenteellaan ja mukavalla luonteellaan. Onkin harmi, että Manchego toimitti lähinnä seuraponin virkaa ja toimi pienten lasten ratsuna silloin tällöin.

Mackenzie syntyi eräälle pienelle tallille Britteihin ja se oli muutenkin niinsanottu hylkiö, mutta eräänä päivänä John Portman löysi tämän ihanan ponin. Hän osti sen, siirsi omalle tallilleen ja siitä lähtien Mackenzietä on nähty niin kilpailemassa esteillä, kun kuljetettu näyttelyihin. Ori eli erittäin pitkän ja hyvän elämän Johnin omistuksessa.

Emänisänemä Dorothea oli erään brittiläisen ponikasvattajan silmäterä. Se kantakirjattiin, käytettiin näyttelyissä keräämässä I-palkintoja. Taisipa se käydä pyörähtämässä myös eräänlaisessa new forest-ponien katselmuksessa pärjäten sielläkin mainiosti. Tämän ponin omistajalle ei kelvannut II-tulos, mutta Dorothea saikin erityishuomiota omistajalta osakseen juurikin menestyksen takia.

Ridgecrest Rose on eräänlainen rescue-tapaus, sillä se löydettiin emätammansa kanssa erittäin huonossa kunnossa, varsan ollessa alle puolivuotias. Ajateltiin, ettei Rosesta kasva enää kunnon eläjää, mutta siitä kasvoi vahva ja erittäin kiltti poni, joka toimittaa lasten terapiaponin virkaa. Tamman hyviä ominaisuuksia ei haluttu sen vanhetessa heittää hukkaan, joten sille syntyi yksi ainut jälkeläinen, Razzamatazz.

Emänemänisä Riverwind on poni, josta kukaan ei tiedä oikein mitään. Sen verran, että se saattoi olla ruunikko ja kokoakaan ei ollut kuin noin 140cm. Se myytiin kaksi-vuotiaana jonnekkin päin Brittejä, eikä siitä sen koommin ole kuultu. Ridgecrest Rosen syntyessä ori pidettiin piilossa edelleen. Riski sen jälkeläisen ostamiseen oli otettava, vaikkakin Riverwindin ainoan jälkeläisen kohtalo oli se mikä oli.

Razzle Dazzle, tämä mitä upein ja ketterin ilmestys. Ruunivoikkoa periyttävä tamma ihastutti jokaisen leppoisalla ja iloisella luonteellaan, eikä sillä hullummat liikkeetkään ollut. Kouluratsastuskilpailuista menestystä niittänyt Razzle Dazzle varsoi elämänsä aikana neljä varsaa, joista kaksi on päässyt jatkamaan emänsä kavionjäljissä.

© Hollabar Ponies

Jälkeläisinfo

Reneen tuleville jälkeläisille valitaan persoonaltaan mukavan oloisia suvuttomia new forest-oreja, jotka periyttävät new foresteille tyypillistä rakennetta ja luonnetta sekä käyttöominaisuuksia. Jälkeläisiä sillä teetetään kaikenkaikkiaan kuusi kappaletta.

new forest-tamma Hollabar Raindrop (s. 02.02.2015), i. Aragon Alex
new forest-tamma Hollabar Regina (s. 31.03.2015), i. Blackburns Nashaal
new forest-tamma Hollabar Raindance (s. 08.09.2015), i. Hippolyte Icarus
new forest-ori Hollabar Bravado Bey (s. 31.07.2015), i. Sashmoor Balistar

Päiväkirja

15.02.2015 - kouluvalmennus Untuvapilvessä - valmentaja Emmu
Reneestä ensivaikutelmani oli melko laiskanpulskea, kun tamma löntysteli alkukäyntejä hyvin leppoisaan tahtiin. Renee ei todellakaan stressannut uudesta ympäristöstä ja se ei reagoinut mihinkään ympäristössä tapahtuvaan kovin suuresti. Toisinaan ponitamma yritti pysähtyä syömään pakkasen kuivattamia puidenoksiakin, mikä kuvastaa sen mielentilaa hyvin. Sama meininki jatkui Riellan siirtäessä ponia raviin. Reneen ensimmäiset raviaskeleet näyttivät jopa vaivalloisilta, sillä se askelsi hyvin laahustaen ja hitaasti. Riella sai kuitenkin vähän poniin eloa alkuverryttelyiden aikana, mutta siitä huolimatta minun ei tarvinnut kovin kauaa miettiä, mitä työstäisimme ratsukon kanssa tänään.

Alkuverryttelyiden jälkeen pyysin Riellaa nostamaan jalustimet ylös ja tulemaan keskiympyrälle minun ympärilleni. Aloitimme ympyrällä ihan vain ponin kävelyttämisestä: ratsastajan tulisi ratsastaa jokaikinen askel eli aina yhden käyntiaskeleen välein tuli pysähdys ja tämä kaikki tuli toteuttaa vain istuntaa käyttämällä. Reneen laiskuudesta huolimatta se vaikutti kuitenkin melko herkältä suustaan ja vaikka se oli turta pohkeelle, ei silläkään jatkuvasti puristaminen mitään auttaisi. Aluksi Riella sai hakea melko kauan reagointia lonkkien avaamiseen, mutta hiljalleen Renee alkoi tulemaan nopeammaksi ratsastajansa avuille ja lähtemään pysähdyksistä aina vain napakammin liikkeelle. Ponin askelkin keveni heti ja se alkoi työskentelemään kauttaaltaan tehokkaammin. Renee ei ollut vielä aivan täysin kuulolla, mutta siirryimme kuitenkin kahdeksikolle herättelemään sitä lisää ravi- ja laukkasiirtymisien avulla. Kahdeksikon keskellä tuli tehdä pysähdys, edelleen vain istuntaa käyttämällä. Renee piristyikin aika paljon tämän siirtymätyöskentelyn aikana ja siihen saatiin sopiva vireystila aikaiseksi. Pysähdyksistä tuli tällöin todella nättejä, eikä poni laiskasti vain luisunut niihin ja niistä pois. Lopputunnista Renee näyttikin jo siltä, että sen kanssa voisi lähteä vaativampiakin asioita toteuttamaan, sillä se käytti todella tehokkaasti takapäätään ja suorastaan tanssahteli eteenpäin. Tämän päivän osalta jouduimme kuitenkin laittamaan pillit pussiin siirtymisien jälkeen, sillä aikamme loppui kesken.

08.02.2015 - monipuolisia tehtäviä kentällä
Tänään oli hyvä päivä. Vaikka välillä tuntui, ettei Reneelle mene pohjeavut oikein läpi, mutta se skarppasi jotenkin normaalia paremmin. Aloitin ihan kevyillä alkuverryttelyillä, joilla herättelin tammaa tekemään töitä reippaasti. Renee yritti välillä vähän oikoa kulmissa, mutta ei minun tarvinnut ratsastaa kuin ehkä vartti, niin neidolla alkoi se skarppaamisvaihde. Siis aivan uskomatonta! Keskittyminen ei ollut tänään paras mahdollinen, mutta sempä takia se varmaan yrittikin niin kovasti. Teimme kolmikaarista kiemurauraa käynnissä ja ravissa, pääty-ympyröitä ja temponmuutoksia laukassa. Tamma puski hieman ulko-pohjetta vastaan, mutta se korjaantui muistutuksella siitä, miksi se ulkopohje siellä hevosen kyljessä työntää vastaan. Renee tuntui nauttivan monipuolisista tehtävistä ja oli niissä itsellenikin hieman haastetta muistaa, mitä tulikaan seuraavaksi. Jo puolen tunnin kohdalla Renee alkoi hieman hiota, mutta jatkoimme silti sillä en ollut saanut tehtyä kaikkia tehtäviä, mitä olin ajatellut. Välissä oli vuorossa vähän pohkeenväistöä käynnissä ja ravissa kumpaankin suuntaan ja seuraavana teimmekin jo takaosakäännöksiä. Nämä edellämainitut olivat siinä mielessä hyviä, että Renee skarppasi taas todella hienosti. Lopputunnin se kuunteli pohje-apuja normaalia paljon paremmin ja tamman kanssa oli mukava työskennellä loppuun asti. Kävimme loppuverryttelyjen jälkeen vielä lähimaastossa kävelemässä. Renee tosin oli sitä mieltä, että olisi pitänyt päästä laukkaamaan. Hellyin, ja otimme vielä parit pienet laukkapätkät ja kävelimme piiiiitkät loppukäynnit ennen talliin menoa. Tallissa purin tammalta varusteet ja jätin sen puoleksi tuntia talliin fleeceloimen alle kuivumaan.

Kilpailukalenteri

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 1464.83
Nopeus ja kestävyys: 667.13
Kuuliaisuus ja luonne: 2061.98
Tahti ja irtonaisuus: 936.68
Tarkkuus ja ketteryys: 831.05
Kouluratsastuksessa tasolla 6
Esteratsastuksessa tasolla 7
Kenttäratsastuksessa tasolla 5
Valjakkoajossa tasolla 6
Reaaliaikainen tilanne löytyy VRL:n profiilisivulta.