Esittelykierros tiluksilla

Hollabar Ponies on ripaus nykyaikaisuutta, menneisyyttä ja maalaisromantiikkaa.

Talli sijaitsee Lounais-Englannin kreivikunnassa, Cornwallissa ja on perustettu tammikuussa vuonna 2015. Tilukset ovat peruskorjattu ja rakennuksia hieman laajennettu tallin perustusvuonna, sillä alunperin ne ovat perustettu 1800-luvulla. Historia näkyy vielä nykypäivänäkin Hollabarin tiluksilla, sillä joitakin vanhoja rakennuksia on säilytetty kunnioittaen vanhoja hyviä aikoja ja koska rakennuksien kiviperustuksiin on kirjoitettu tekstiä Cornwallin asukkaiden alkuperäiskielellä, kornilla.

Tilalla on yksi iso vanhan tallin kiviperustuksien päälle rakennettu moderni talli, jossa on kaksi eri siipeä - oreille ja tammoille omansa. Tähän järjestelyyn päädyttiin kaikkien hermojen säilyttämiseksi - eritoten omistajattaren. Ison tallin lisäksi mailta löytyy myös omistajan pieni maalaisromantiikkaa edustava kotitalo, ratsastuskenttä, iso maneesi sekä hehtaareittain laidunmaata ja toinen toistaan ihastuttavampia maastoreittejä. Meillä on siis kaikki mitä tarvitsemme - luonnonkauneus.

Kuvagalleria: